| |
Haku vierailevaksi toimittajaksi
Vierailevat toimittajat kirjoittavat lehteen silloin tällöin jutun johonkin osioon, joka sovitaan etukäteen päätoimittajien kanssa foorumilla. Vieraileva toimittaja voi kirjoittaa jutun kerran puolessa vuodessa tai jopa harvemmin, mutta suositeltavaa olisi kuitenkin kirjoittaa useammin tai jos erikseen pyydetään. Jokaiseenkin numeroon saa kirjoittaa, vaikka vierailevan toimittajan pesti ei vaadikaan samanlaista sitoutumista kuin vakituisten. Vakituisilla toimittajilla on eräänlainen etuajo-oikeus juttujaossa, mutta vierailevat toimittajat pääsevät kirjoittamaan siinä missä vakituisetkin.
Vierailevaksi toimittajaksi hakiessasi sinun tulee olla vähintään 15-vuotias, taitava ja kirjoittamisesta kiinnostunut. Edellytämme sinulta myös näytteen kirjoitustaidostasi sähköpostitse, lomakkeessa tai internetlinkkinä teksteihisi hakemuksen välittömässä yhteydessä. Näytteen tulee vastata kooltaan noin 30–40 riviä tekstiä (A4), ja sen täytyy olla yhtenäinen asiateksti. Aihe on vapaa, mutta sitäkin kannattaa miettiä. Useiden tekstien lähettäminen on aina plussaa. Näytteessä on tarkoitus näyttää toimitukselle perustaitojaan ja parasta osaamistaan .
Hakulomake
Voit lähettää näytetekstin myös suoraan toimituksen sähköpostiin:

|
|